|
Post by Stefanie Stadler (VRL-12951) on Aug 7, 2019 6:53:36 GMT
Tallin pääjehun aviomies ja toinen tallin ylläpitäjistä, Luca Stadler. Olen myös kotisin Sveitsistä ja sukuni on ihan sveitsiläistä. Tai siis olen kai 1/4 osa saksalainen jos oikein muistan. Joka taupauksessa luokittelen itseni vain ja ainostaan sveitsiläiseksi.
Olen Stefanien kanssa samaa ikäluokkaa ja olen synytnyt 12.06.1984. Synnyin Bernissä, aikalailla keski Sveitsissä. Vanhempani olivat jotain sveitsiläisiä menestyneitä pankiireita ja rahaa meidän perheessä on aina ollut yli oman tarpeen. En koskaan saanut koulusta kunnolla kavereita ja olin myös perheen ainoa lapsi. Hevosista kiinnostuin kun pääsin tuttavamme hevosen selkään. Siitä lähti minun hevostaipaleeni ja hevosista tuli minun ystäviäni.
Ratsastuskoulussa kävin 16 vuotiaaksi asti, mutta halusin kehittyä ratsastajana. Niimpä muutin siis pohjois-Sveitsiin sinne kilpatallille. Sellä siis tapasin Stefanienkin ja jo 2009 menimme sitten naisimiin. Sitä ennenhän olivat jo Jesper ja Jasminekin tässä maailmassa. Jatkoin kilpailemista vielä jonkun aikaa, mutta siihen kyllästyttyäni, muutimme Suomeen.
|
|