|
Post by Stefanie Stadler (VRL-12951) on Feb 24, 2020 14:06:33 GMT
Tänään meillä olikin sitten tallilla vähän hiljaisempi päivä, koska itse lähdin hakemaan Bellaa Oulun seudulta ja Luca lähti vaihteeksi varuste kaupoille ja tänään ohjelmassa olisi klinikan asioiden hoitamista. Bellan koeratsastuksesta voin sanoa sen verran että olimme molemmat mieheni kanssa hyvin yllättyneitä siitä että tamman sanottiin olevan ilkeä. Ilkeydestä ei ollut ainakaan meidän sitä ratsastaessa tietoakaan vaikka laiskahan tamma tietenkin oli. Se ei meitä haitannut ja niinpä olin matkalla hakemaan jo kauan haaveilemaamme arabialaista täysveristä.
Lastin tamman kyytiin ja suuntasin kotiin. Koko matkan aikana Oulusta Ylitornioon ei trailerin puolelta kuulunut sitten yhtikäs mitään ääntä. Saavuimme meille ja menin traileriin jossa Bella nuokahteli. Kiskoin sen ulos trailerista ja annoin sen hetken aikaa katsella ympärilleen. Uusi paikka ei aiheuttanut tammassa sen suurempia tunteita joten talutin sen sisään ratsastuskoulun talliin. Lassi oli saanut viettää yönsä yksin uudessa tallissa joten se katseli nyt kiinnostuneena uutta tulokasta. Vein Bellan karsinaan ja riisuin siltä varusteet. Suljin oven ja kun katsoin tammaa vielä kerran oli se jo käynyt makuulle karsinan takaosaan.
Australiaan saavuttiin tamman kanssa sujuvasti.
|
|